torstai 18. huhtikuuta 2013

Paitoja neuloen ja ommellen

Neuloessani villalegginsejä Pikkuapulaiselle Nalle kukkaketo kesäkimppu -langasta päätin tehdä samaan settiin puseron välivaatekerrokseksi haalarin alle. Tapani mukaan halusin päästä mahdollisimman vähällä saumojen ompelulla, siksi malliksi valikoitui kaarrokeneule Novitan kevät 2010 -lehdestä. Ohjeen neuleessa oli yksivärinen pohja ja kuvioneuletta kaarrokkeessa, sellaisenakin tuon voisi joskus toteuttaa, onhan se elegantimpi ja taidokkaampi niin. Nyt vain oli tuota raitalankaa varattuna - ja ihan suloinen puserohan tuosta tuli kaikessa riemunkirjavuudessaan. 3-vuotiaalle tarkoitetussa vaatteessa voinee pitää vain plussana sitäkin seikkaa, että neuleen voi pukea päälle kumminpäin vain, sillä etu- ja takapuolet ovat samanlaiset. Vähän isompana sitä alkaa vaatia jotain istuvuuttakin neuleelta.  Tuossa iässä riittää, että se on päällä (ja mielellään helposti otettavissa päältä pois)... 


Ompelukonekin on vähän hurissut. Olen päättänyt, että en osta uusia kankaita ennen kuin vanhat mahtuvat kangaslipaston laatikoihin. Niinpä täällä on käynnissä valtaisa kangastuho, sillä ihania uutuuskankaita tuntuu pulpahtelevan esiin vähän siellä sun täällä. Nämä ompelemani T-paidat ovat menossa tuliaisiksi tutuille siskoksille ja ovat molemmat n. kokoa 128/134 cm. Tähtipaita on ommeltu Ottobren 3/2011 Young Designers' -kaavalla ja toinen, Nanson kilotrikoosta ommeltu, Hoops-kaavalla (tosin suurentaen) Ottobresta 3/2012. Tuo Nanson trikoo on maannut kaapissa aika kauan, koska kiireessä olin napannut sen ihanien värien vuoksi ja vasta kotona huomasin, että puolet kankaasta onkin valkopohjaista, joten en voinutkaan tehdä siitä mitään itselleni, koska värit eivät yhtään sopineet keskenään. Tuollainen pieni paita siitä oli kuitenkin helppo leikata ja kuviotkin sain osumaan ihan kivasti, kun en ollut pihi kaavoja asetellessani... Nyt täytyy enää keksiä, mitä siitä valkopohjaisesta osasta kangasta syntyy.

9 kommenttia:

  1. Ihanan värikäs neule! Kunpa itsekin kerkiäisin tuhoamaan kankaita... Hurmaava Nanso-paita =)

    VastaaPoista
  2. Ihana neule! Kiva kaarroke. Ihania t-paitoja myös olet ommellut.

    VastaaPoista
  3. Onko tuo neulepuseron malli nro 88 Lapsen kirjoneule? Minkä koon teit 3 vuotiaalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juuri tuo malli nro 88. Tein koossa 110 cm, mutta vartalo-osan leveyden otin koosta 92 cm, koska Novitan ohjeet ovat makuuni vähän leveitä. Hyvä tuli näin (käyttäjä on nyt muutaman sentin yli metrin, ehkä 102 cm), tosin hihat ovat vähän lyhyet kasvuvaraa ajatellen.

      Poista
  4. Ihana neule ja kauniit paidat! Tuo Nanson on tosi herkullinen! :)

    VastaaPoista
  5. Ihana tuli tästä villapaidasta! Malli on tosiaan hurjan kätevä, kun ei tarvitse pukiessa välittää etu- ja takapuolesta. Ihanat on värit myös T-paidoissa. Ompeluinspiraatiota kangasvarastosi tyhjennysprojektiin toivotellen :)

    VastaaPoista
  6. Että on pirteitä vaatteita! Jaksan vaan ihastella tuota ompelutaitoa....

    VastaaPoista