tiistai 2. lokakuuta 2012

Lisää nakinkuoria

Paljon kiitoksia Sulo Vilén -kommenteista! Joku kyseli, tuleeko pipo harrastajateatterilaiselle. Ei tule, vaan kuulemma sekä arki- että juhlakäyttöön ihan normaalielämässä (joo, minulla on vähän tuollainen persoonallinen veli, mutta näkisittepä sen siskon!).  

Täällä on pitkästä aikaa surissut ompelukone. Jotenkin näin syksyn tullen neulominen tuntuu mieluisammalta, mutta sain kuitenkin järjestettyä vähän ompeluaikaa ja -motivaatiota tässä parina päivänä. Niinpä syntyi kaksi nakinkuorta :).

Kokeillessani tätä tunikaa kysyin mieheltäni, näyttääkö se liikaa makkarannahalta. Pikkuapulainen tietysti nappasi idean omakseen ja tuon jälkeen olen aina tunikaa käyttäessäni kuullut: "Hieno paita, näyttää vähän nakinkuorelta!" Nakki lienee tutumpi versio makkarasta 3-vuotiaalle. En osaa kommentista loukkaantua, sillä tuo lapsi rakastaa nakkeja - ties kuinka suuri tämä kohteliaisuus onkaan! Tuo kaava jäi siis käyttöön ja sillä surauttelin pari tunikaa itselleni lisää (kaava on SK:stä 4/2010, tosin reilusti muokattuna).

Mustavalkoisesta tunikasta tuli heti suosikkini, vaikka epäilenkin sen olevan lyhytikäinen kankaan laadun takia (eipä ollut hinnallakaan kyllä pilattu). Eurokankaan ihana mangonkeltainen pallotrikoo taas ei oikein imartele tätä sorjimmat päivänsä nähnyttä vartaloa, mutta ehkä sekin ajan myötä muotoutuu paremman näköiseksi (tai käyttäjä saa jumpattua vatsakumpunsa pienemmäksi)... Kangas ainakin on ihanaa. Ompelin siitä keväällä lyhythihaisen tunikan, mutta yhdellä ensimmäisistä käyttökerroista kävin katsomassa lampaita, joista yksi ei muistanut laittaa sorkkaa suunsa eteen yskäistessään ja niinpä tunikassa on ikuiset jäljet lampaan ysköksestä. Ei auttanut sappisaippua, ei muu tahranpoistoaine. No, takakappaleesta ehkä muotoutuu jotain Pikkuapulaiselle ja viime reissulla Eurokankaassa ihastuin, kun samaa kangasta oli taas tarjolla.


9 kommenttia:

  1. Kivat tunikat. Ihana kangas tuossa kukallisessa.

    VastaaPoista
  2. On kyllä kauniit tunikat, tuo mustavalkoinen on munkin mielestä todella kaunis :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit tunikat! Molemmat kankaat ihania :)

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka kauniita tunikoita ,eikä lainkaan makkarankuoria!

    VastaaPoista
  5. Minä tykkään molemmista! Todella kauniita!

    VastaaPoista
  6. Mukavannäköiset! Todella kaunis tuo kukkakangas varsinkin.

    VastaaPoista
  7. Nakinkuoriksi noissa on aika mukavannäkönen malli. Olen monta kertaa ollu aikeissa ommella itelleni jotain tunikapaitoja, mut eihän siitä tuu koskaan mitään. Inspiraatio ja aika puuttuu.
    Täälähän on näköjään neulottukin vaikka mitä hienouksia!

    VastaaPoista
  8. Voi, lasten kommentit on aina niin superihania!! :) Kauniita tunikoita. :)

    VastaaPoista