lauantai 28. tammikuuta 2012

Pieniä sukkia

Kiitoksia kommenteista viime postaukseen! Kivaa, että tänne löydetään, vaikka päivitystahti on etanan luokkaa...

En tiedä, onko oikein sanoa näin, mutta hauska kuulla, että Blogger temppuilee muillakin (mukavampaa tietysti olisi, jos ei temppuilisi kellään). Taas pelaan uhkapeliä ja koitan laittaa samaan postaukseen useampia kuvia, saa nähdä, millainen sekasotku on tuloksena. Varmuuden vuoksi lisään kuvat pienimpänä mahdollisena kokona, mutta klikkaamalla kuvaa näkee sen oikeassa koossaan.

Kuvissa on viisi paria pieniä villasukkia, kolmet 7 veljestä Polkka -langasta (ennen luulin, että noiden kuvioiden kohdistaminen  on vaikeaa, mutta eihän se ollutkaan!), yhdet ruskeasta ja terrasta 7 veljeksestä ja vaaleanpunaiset Isoveljestä. Polkka-sukat kääräistiin joulupaketteihin ja ruskeat ovat Pikkuapulaisella saapassukkina. Myös vaaleanpunaiset ovat meillä kovassa käytössä, lisäsin pohjaan jarrut Sock-stop aineella ja hyvin on Pikkuapulainen pysynyt pystyssä kovassakin vauhdissa, ja aine on pysynyt pohjissa useissa konepesuissakin. Turussa tuota jarruainetta saa ainakin Käsityö-Elisasta ja netistäkin monesta paikasta.
 
Viime vuoden lopulta jäivät päivittämättä vielä yhdet Ailin lapaset, joita neuloin päiväkodin tädeille pitkin syksyä. Pitihän noista lapasista yhteiskuvakin ottaa, joten tässä Ailit tanssimassa piirileikkiä. Olen jo nähnyt päiväkodin kuivatustelineellä muutaman näistä pareista kuivumassa, joten käyttöön ovat päässeet.


Tämän vuoden puolellakin olen saanut jo yhden Aili-parin tehtyä, nämä turkoosi-valkoiset ovat vähän tavallista pienemmät ja menivät mieheni kohta 10-vuotiaalle kummitytölle. Koska kevään (ihanat) seiskaveikkavärit eivät vielä näitä tehdessä olleet ilmestyneet, on turkoosi lanka Gjestal Jannea seiskaveikan sijaan.

Seuraavaksi päivittelen varmaan vähän ompeluksia, joita on tässä hiljaisuuden aikana syntynyt.

Kannatti vissiin vähän valittaa Bloggerista, kun se tänään käyttäytyi oikein siivosti ja kuvat ovat suunnilleen siellä kuin toivoinkin...

5 kommenttia:

  1. Paljon kauniita sukkia ja tuo Alli-ympyrä on hauska :)

    VastaaPoista
  2. Sinulla on näköjään tarve saada aina ympyrä sulkeutumaan. :D Aiemmin oli sukkaympyrä, nyt lapasia. . Eri väreillä on varmaan kiva kokeilla, miltä sama malli näyttää. Söpösiä pieniä sukkia. Jo ainakin puoliympyrän verran.

    VastaaPoista