maanantai 14. marraskuuta 2011

Isänpäiväsukat ja kettuvelouria


Koska Pikkuapulainen ei toistaiseksi itse neulo isänpäiväsukkia isälleen, neuloin minä sellaiset. Kudin kulki mukanani kassissa varmaan kuukauden ja neuloin aina kerroksen tai pari, kun ehdin. Mitään monimutkaista en siis ajatellutkaan tekeväni, mutta halusin tehdä jotain, joka muistuttaisi, että nämä ovat isänpäiväsukat. Siispä neuloin molempiin sukkiin ISI-tekstin ainaoikeinneuleella (melkoinen sanahirviö tuo, mutta niin se tunnutaan kirjoittavan lehdissäkin). Lankana sukissa on farkunsininen 7 veljestä.





Tikbumsan blogissa juhlitaan 2-vuotissynttäreitä ja niiden kunniaksi Sani on saanut tarjota alennuksia nettikauppoihin lukijoilleen. Postikuluttomuustarjoukset ovat suuri heikkouteni (silloinhan netistä ostaminen on sama kuin lähikaupassa kävisi...), niinpä klikkasin
Royal-tuotteesta kettuvelouria koriin. 60 sentin palasta sain aikaiseksi Papana-paidan (Ottobre 4/2010) koossa 92 cm ja vapaalla kädellä leikatun perushameen (josta tuli hiukan liian pitkä, mutta meneepähän pidempään). Räikeän oranssit resorit löytyivät omista varastoista ja takaavat, ettei tästä setistä puutu väriä. Tuo kettuvelour on tähän asti tapaamistani veloureista laadukkaimman oloinen, paksua ja jämäkkää, varmasti lämmintä.

4 kommenttia:

  1. Hienot miehen sukat. Suostuiskohan mun mies pitää tollaisia, kun se ei oikein ole villasukkamiehiä.. :)

    Ihan super ihana toi kettusetti. Ihanat värit! Herkku.

    VastaaPoista
  2. Hienot sukat! Mie olen samalla ainaoikeinneuletyylillä joskus neulonut siskojeni sukkiin etukirjaimet, eivätpähän mene sekaisin ;)

    Ja tuo pieni ihminen on niin suloinen upeissa uusissa vaatteissaan!

    VastaaPoista
  3. Hienon miehekkäät sukat :).

    Veloursetti on tosi nätti ja värikäs.

    VastaaPoista
  4. oi oi ku ihana kettusetti!!! :)

    VastaaPoista