tiistai 27. syyskuuta 2011
Palkinto ja teekannutunika
Onni potkaisi minua ja voitin Kadonneen napin arvauskisassa. Upea palkinto tuli jo viime viikolla, mutta nyt vasta ehdin laittaa siitä kuvan tänne. Ihana pussukka ja hienoja silmukkamerkkejä (jotka todella tulivat tarpeeseen, jostain syystä kun olen saanut osan vanhoista Peikonpojan merkeistäni hajoamaan. Hauska yhteensattuma muuten on, että nuo aiemmatkin merkit voitin arvonnassa - en ole siis vielä koskaan ostanut silmukkamerkkejä). Kiitokset Kadonneelle napille!
Olen pitkään etsinyt hyvää tunikan kaavaa ja Mari O'Netin teekannutunikoita ihasteltuani sain vihdoin tilattua tuon vanhan Ottobren (4/2007), jossa kaava oli. Pitihän sitä sitten heti kokeilla. Kangas on Lasten Metsolan SunRay-joustofroteeta, jota tilasin Royal-tuotteesta monien muiden kankaiden ohella tässä jokin aika sitten. Olin pitkään katsellut tuota kangasta ja ajatellut, etten sitä tilaa, koska se ei ole mielestäni niin kiva. Joustofroteet ovat kuitenkin kankaina ihania ja valikoima niissä ei ole yhtä laaja kuin esim. trikoissa, ja niinpä päädyin kuitenkin lopulta tilaamaan sitä. Kun kangaspinoni sitten tuli postissa, tämä olikin ensimmäinen, josta halusin jotain tehdä. Niin se mieli muuttuu. Kaava oli kiva, ehkä vähän lyhyt ja leveä, mutta pienten muutosten jälkeen siitä varmaan tulee se etsimäni unelmien tunikakaava...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hieno voitto, onnea! Kiva tunika, nätti kangas.
VastaaPoistaKaunis tunika kangasta myöten!
VastaaPoista