perjantai 28. syyskuuta 2012

Ruotosukat

Olen Novitan viime syksyn sukkaextrasta suunnitellut tekeväni useammatkin sukat. Ensimmäisenä kokeiluun pääsivät miehen ruotosukat (ja vuosi näköjään täytyi aloittamista odottaa). Lehdessä sukat oli tehty raitalangalla ja yksivärisellä, joten kuvio ei tullut niin hyvin esiin kuin näissä kahdella yksivärisellä tehdyissä. Raitalankaversio oli kyllä minusta paljon kauniimman näköinen kuin tämä, joten jos vielä tällä ohjeella teen, noudatan lehden esimerkkiä lankavalinnan suhteen. Sukat valmistuivat nopeasti ja olivat kivat neuloa. Silti en mitenkään ihastunut tähän malliin. Lankana tietysti 7 veljestä, jota kului 150 g.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Minä tein sen!!!

En ole Pikkuapulaisen syntymän jälkeen kuvitellutkaan neulovani mitään pienen lapsen villahaalaria isompaa (ja niitäkin ani harvoin). Niinpä selkäpiitä vähän kylmäsi, kun veljenvaimo kysäisi, voisinko neuloa heidän pojalleen villatakin koossa 170 cm. Koska kuulin pojan itse ehdottaneen asiaa, en hennonut kieltäytyä. Novitan vuonna 2006 ilmestyneestä nuorisoextrasta löysin ihan perusribbineuleisen villatakin ohjeen oikeassa koossa ja vielä luottolangalleni, 7 veljekselle. Tiedän, että monet neulovat useita villatakkeja vuodessa ja vieläpä monimutkaisin palmikoin tai mallineulein, mutta minulle tämä oli saavutus! Kuvassa takki on survottu minun ei-niin-nuorekkaan vartaloni päälle, mutta saajallaan se tulee varmasti näyttämään ihan kivalta (takki meneen synttärilahjaksi joulukuussa, mutta luotan siihen, etteivät kohta 12-vuotiaat pojat ole kiinnostuneita tätiensä neuleblogeista). Väriksi toivottiin tummanvihreää, mutta 7 veljeksen syksyn värikartta päätti, että takista tulee oliivinvihreä. Lankaa tähän meni vähän yli 600 g. Metallinen vetoketju löytyi Eurokankaasta. Takkiin neulottiin alavara vetoketjulle ja möhlisin sen kiinnittämisen niin, että jouduin kertaalleen ratkomaan ompelukoneella vetoketjun päälle ompelemani alavaran irti. Jokainen neuloja tietää, että ratkoja ja neule samassa lauseessa mainittuina eivät tiedä hyvää... Selvisin kuitenkin kauhunväristyksillä ja nyt vetoketju kulkee kivasti. Ja alavaraa en aio koskaan enää neuloa, vaikka ohjeet sanoisivat mitä.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pikkuiset sukkaset pieneen jalkaan...

...sopivat parhaiten ylimalkaan.

 Junasukat eivät esittelyjä kaivanne. Ne kääräistiin tänään ristiäislahjapakettiin neitokaiselle, joka aiemmin sai harmaan nutun. Lankana näissäkin Novita Woolin marttaväri vaalea hopea.

lauantai 15. syyskuuta 2012

Toinen samanmoinen

Tein loppukeväästä ja alkukesästä kaksi vauvannuttua tutulla Dropsin ohjeella. Toinen löytyy tuolta alempaa, mutta nyt, kun toisenkin saaja on syntynyt, voin näyttää tämän.
Lankana on jälleen Novita Wool ja värit niitä marttavärejä - tosin tuo "vaalea kaura" on kyllä ihan samaa kuin se perusväri luonnonvalkoinen. Ja mitähän mahdoin ajatella, kun ompelin napit valkoisella langalla?!! Kuvassa näyttää aika ikävältä tuollainen päähänpisto... Mutta lämmin nuttu on varmasti, toivottavasti pääsee käyttöön ja on sopiva.