keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Sukkaa, tossua, mekkoa...

...vähän kaikkea täällä (verkkaisesti) valmistuu. Bloggaaminen on kovin hiljaista, sillä koskaan ei tunnu olevan aikaa istahtaa koneelle niin, että saisi kokonaisen päivityksen aikaiseksi. 

Paljon kiitoksia edelliseen postaukseen tulleista kommenteista. Ei se kirjoneule vaikeaa ole, vähän keskittymistä vaativaa vain, ja kyllä kaikkien kannattaa kokeilla. Nipin ohje on tosi hyvä ja selkeä, kuvaakin on helppo seurata (joskus kun noita kuvia katsoessa joutuu kamalasti pinnistelemään. Jos sellainen kuva/ohje tulee vastaan, kannattaa käydä lukemassa, mitä Kardemummalla on kerrottavaa kirjoneuleiden tekemisestä).                                                                            
Viime viikonloppuna oli isänpäivä. Vanhempani viettivät sitä - ja ehkä vielä enemmän äitini pyöreän luvun synttäreitä - merellisissä maisemissa Utössä. Mikäpä siis olisikaan sopinut paremmin isänpäivälahjaksi kuin Merenkulkija-sukat. Äitini taas sai lahjaksi Aino-Elinan tossut, joiden ohje löytyy Novitan talvinumerosta vuodelta 2007. Molemmissa lankana on 7 veljestä.  


Ompelukonekin on surissut (vähän, mutta kuitenkin). Pitkästä aikaa halusin koittaa applikointia. Jälki ei ole kaunista, mutta Pikkuapulainen rakastaa pupumekkoaan, minä taas sen ihanaa, viininpunaista väriä. 

Viimeisenä haluan kertoa, kuinka jälleen törmäsin nettineulojayhteisön hienouteen: Aloin neuloa tädilleni synttärilahjaksi Novitan kevät/kesä-värikartassa olleesta purppuran värisestä seiskaveikasta sukkia. Lanka loppui kesken, kun en hoksannut tehdä vähän lyhyempää vartta (ja ennen kaikkea punnita lankaa ennen aloittamistani). Kaupasta tuota lankaa ei enää saa. Laitoin sitten hädissäni kysymyksen Facebookin neulontaryhmään, eikä mennyt juuri tuntia kauempaa, kun jo kuulin, että yhdeltä neulojalta voisin saada loppukerän (tai oikeastaan melkein kokonaisen kerän). Maanantaina meni kerä (toiselta puolen Suomea) postiin ja jo tiistaina olivat sukat valmiit. Näiden ohje on Novitan sukkaextrasta viime vuoden syksyltä (tosin muutin kantapään tavalliseksi vahvistetuksi kantapääksi, kun tiimalasikantapää ei kuulu suosikkeihini). Paljon kiitoksia tuolle pelastavalle enkelille, mikäli tänne eksyy!

perjantai 2. marraskuuta 2012

Maatuskat




Taimitarhan Nipi suunnitteli kesällä ihanat maatuskalapset ja kirjoittipa ohjeenkin niihin meidän muiden neulojien iloksi. Nyt vasta sain minäkin kokeiltua ohjetta. Viimeisestä tekemästäni kirjoneuleesta on aikaa rutkasti ja se näkyy lopputuloksessa, mutta ohje oli kiva ja selkeä - ja lapaset kaksinkertaisesta 7 veljeksestä ovat varmasti lämpimät. Nämä menevät Korvatunturin jakelupalvelun kautta ystävän käsiä lämmittämään.