...vähän kaikkea täällä (verkkaisesti) valmistuu. Bloggaaminen on kovin hiljaista, sillä koskaan ei tunnu olevan aikaa istahtaa koneelle niin, että saisi kokonaisen päivityksen aikaiseksi.
Paljon kiitoksia edelliseen postaukseen tulleista kommenteista. Ei se kirjoneule vaikeaa ole, vähän keskittymistä vaativaa vain, ja kyllä kaikkien kannattaa kokeilla. Nipin ohje on tosi hyvä ja selkeä, kuvaakin on helppo seurata (joskus kun noita kuvia katsoessa joutuu kamalasti pinnistelemään. Jos sellainen kuva/ohje tulee vastaan, kannattaa käydä lukemassa, mitä Kardemummalla on kerrottavaa kirjoneuleiden tekemisestä).
Viime viikonloppuna oli isänpäivä. Vanhempani viettivät sitä - ja ehkä vielä enemmän äitini pyöreän luvun synttäreitä - merellisissä maisemissa Utössä. Mikäpä siis olisikaan sopinut paremmin isänpäivälahjaksi kuin Merenkulkija-sukat. Äitini taas sai lahjaksi Aino-Elinan tossut, joiden ohje löytyy Novitan talvinumerosta vuodelta 2007. Molemmissa lankana on 7 veljestä.
Ompelukonekin on surissut (vähän, mutta kuitenkin). Pitkästä aikaa halusin koittaa applikointia. Jälki ei ole kaunista, mutta Pikkuapulainen rakastaa pupumekkoaan, minä taas sen ihanaa, viininpunaista väriä.
Kauniita sukkia. Minulla on se toinen versio tehtynä.
VastaaPoistaKiitos, Sartsa! Olenkin odotellut, että koska sun Merenkulkijoista näkee valmista kuvaa (muistan nähneeni vain sen yhden kantapääkuvan) - ovat vissiin valmistuneet pukinkonttiin tai muuksi hyshys-työksi? Sen toisen version kaavio oli niin kammottavan pitkä, etten edes kuvitellut jaksavani tehdä sitä...
PoistaEttä mä niin käyn täällä ihailemassa näitä sun neulomisia <3
VastaaPoistaTulinpa heti vastavierailulle, kun olit blogissani käynyt kommentoimassa. Usein tulee tunne, että tässä blogissa olen ennenkin käynyt vaikka kuvittelee nimen perusteella sen aivan uudeksi blogiksi. Sinun kohdalla ei tuo kuitenkaan toteutunut vaan oikeasti olet aivan uusi blogi minulle, mutta tulen varmasti toistekin ja ihan ajan kanssa, sen verran mukavalta vaikuttaa ja hienoja neuleita sekä ompeluksia =)
VastaaPoistaOnpas hauskan näköiset tossut, iloiset kukat!
VastaaPoistaEn käyttäny tomaattimurskaa kaalilaatikossani!! Laitoin mustan koskenlaskijan lisäksi aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa ja hieman enemmän nestettä kun ohjeessa.
VastaaPoistaIhan on ylisöpöjä! Nuo tossut on niin herkut :)
VastaaPoista