Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekkotehdas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekkotehdas. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Revontuli II ja leijonia
Tein kummipojallemme kauan marinoituneesta leijonavelourista joululahjaksi haalarit. Kun aarrekankaan pilkkominen oli kerran aloitettu, oli sitä helppo jatkaa. Tiesin heti haluavani loppukankaasta Pikkuapulaiselle liivimekon. Etsin jonkin aikaa kaavaa, kunnes muistin Mekkotehtaan, josta kyllä löytyy apu kaikkeen mekkoja koskevaan (ja moneen muuhunkin ompelukseen). Elina-liivimekon kaava oli vielä viime kesältä kokeilematta, siispä jäljensin sen. Ihan kaavan mukaiseen leveyteen kangasta ei riittänyt, mutta kaava onkin tarkoitettu joustamattomalle kankaalle, siispä kaventelin surutta sivuista pois kankaan leveyden mukaan. Mekon koko on 98/104 cm, mutta pituus on 110/116-koon mukainen. Mekon etupuolella leijonatkin ovat edestä.
Äitini kysyi, jos voisin tehdä hänen tädilleen Revontuli-huivin. Pääsin siis neulomaan jo toisen Revontulen aika pienen ajan sisään. Lankana on tässäkin Novita Polku, väri on nimeltään munakoiso. Kuten edellisen huivin, tämänkin päättelin jo kerroksella 125 kerroksen 143 sijaan. Näin tuli mielestäni kivan kokoinen huivi. Uskomattoman vähästä määrästä lankaa näitä huiveja syntyy, tähänkin meni vain 74 grammaa! Ilmankos ovatkin höyhenenkevyitä...
keskiviikko 15. elokuuta 2012
Synttärimekko
Meillä juhlitaan kohta tärkeitä synttäreitä. Jokainen melkein 3-vuotias tietää, että synttäreillä on hyvä olla uusi mekko, joka on tehty maailman ihanimmista kankaista. Nämä kankaat tilasin Iinulta ja osuin ilmeisesti oikeisiin valintoihin, sillä Pikkuapulainen halaili kankaita niiden tultua paketista: "Ihania kankaita, minun lemppareita!"

Mekon mallihan on (jälleen kerran) Riine, tällä kertaa oli pakko laittaa pienemmät hihat (muistaakseni tämä oli hihavariaatio nro 3), koska kangasta ei niihin tavallisesti käyttämiini (nro 4) riittänyt. Koko on 86/92 cm, mutta helmaröyhelön lisäsin ihan täyspitkän mekon helmaan (röyhelömallin kaavassa helmaa lyhennetään), koska malli on vähän lyhyt Pikkuapulaiselle (joka tosin on 96 cm pitkäkin...).
Jokohan tämä olisi viimeinen Riine tälle kesälle? Nyt niitä on tehtyinä neljä. Seuraavaksi haluttaisi ehkä tehdä Maret tai Alviina, mutta ehkä pitää pikkuhiljaa siirtyä talvisempiin ompeluksiin. Sitten on kevään korvalla taas ihanaa kaivaa Mekkotehdas esiin.

Mekon mallihan on (jälleen kerran) Riine, tällä kertaa oli pakko laittaa pienemmät hihat (muistaakseni tämä oli hihavariaatio nro 3), koska kangasta ei niihin tavallisesti käyttämiini (nro 4) riittänyt. Koko on 86/92 cm, mutta helmaröyhelön lisäsin ihan täyspitkän mekon helmaan (röyhelömallin kaavassa helmaa lyhennetään), koska malli on vähän lyhyt Pikkuapulaiselle (joka tosin on 96 cm pitkäkin...).Jokohan tämä olisi viimeinen Riine tälle kesälle? Nyt niitä on tehtyinä neljä. Seuraavaksi haluttaisi ehkä tehdä Maret tai Alviina, mutta ehkä pitää pikkuhiljaa siirtyä talvisempiin ompeluksiin. Sitten on kevään korvalla taas ihanaa kaivaa Mekkotehdas esiin.
torstai 26. heinäkuuta 2012
Katariina II
Kiitos kommenteista edelliseen postaukseen!
Päätin tehdä Pikkuapulaisellekin oman Katariina-mekon. Kangas on pallotrikoota Fabriinasta ja mekon koko on 86/92 cm, mutta pituus on 98/104 cm-koosta (tuntuuko teistä muista, että Mekkotehtaan mekot ovat aika lyhyitä?).
Olipa mukavaa, että Turussakin oli yksi päivä, kun oli ulkona mekkokeli - ehkä se kesä tästä vihdoin alkaa!
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Neiti Kesäheinille
Löysin Jätti-Rätistä Cicely Mary Barkerin Flower Fairies -kangasta kahdessa värissä. Halusin heti tehdä kankaista mekot keijukaismaiselle sisarusparille. Sinisen mekon kaava on Katariina ja violetin Riine - molemmat Mekkotehtaasta, tottakai. Sinisen mekon tein 122/128 cm -koossa, violetin taas 110/116 cm -koossa, mutta 122/128 cm pituudella.
Katariinoja on näkynyt monissa blogeissa mitä ihanampina versioina, mutta vasta tätä omaa ensimmäistä tehdessäni todella ihastuin malliin. Tällainen on ihan pakko tehdä Pikkuapulaisellekin ensi tilassa!
sunnuntai 8. heinäkuuta 2012
Heinäkuun sankareille
Kesäloma ei näy ainakaan nopeuttavan päivitystahtia, vaikka ompelukone surisee ja puikot heiluvat ainakin melkein joka päivä. Osa töistä on hyshys-juttuja, osa vain suuritöisiä.
Heinäkuun alkupuolella olemme päässeet juhlimaan synttäreitä useammankin kerran, tällä kertaa tein lahjoista kaksi itse. Ensimmäisenä Riine-mekko (Mekkotehtaasta tottakai) koossa 86/92 cm 2-vuotisjuhliaan viettäneelle neitokaiselle. Kukkapuuvilla on ihanan kevyttä ja värikästä (livenä ihanampaa kuin kuvassa) ja hankittu heräteostoksena Eurokankaasta.
Veljentyttäreni täyttää 8 vuotta ja hänen äitinsä toivoi lahjaksi eläinaiheista kylpytakkia. Hankin Ottobren kylpytakkikaavapaketin ja tein takin koossa 152 cm, mutta, kuten kuvista näkyy, aika iso tuli, kun on vain hiukan liian pieni minulle, joka kuitenkin olen 165 cm pitkä... No, onneksi kylpytakissa koko ei ole niin tarkka - ja lapsillahan on taipumusta kasvaa. Heppa-applikaatioon selässä olen oikein tyytyväinen ja sen tekokin sujui (hitaasti, mutta) ongelmitta. Muu olikin sitten pelkkää suurta taistelua. Yleensä tykkään (ja ymmärrän) Ottobren ompeluohjeista ainakin melkein kaiken, mutta tällä kertaa shaalikaulus meni aivan yli ymmärryksen. Kääntelin ja vääntelin ja ompelin ja ratkoin sitä yhden päivän, kunnes luovutin. Niinpä takissa on huppu ja shaalikaulus löytyy roskiksesta... Onneksi olin tehnyt applikaation ensimmäiseksi ja halusin säästää sen, muuten koko takki olisi luultavasti tehnyt kaulukselle seuraa...

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Jungle Stripes goes Polka Dots ja ihana Riine

Tilasin Fabriinasta jonakin postikuluttomuuspäivänä kolmea eri pallotrikoota Jungle Stripes -mekkoja varten. Tarkoituksena on tehdä tutuille tytöille kolme eri kokoista mekkoa. Aloitin suurimmasta. Tässä siis Jungle Stripes (Ottobre 3/2012) koossa 170 cm. Kaapeista löytyi myös yksi päivittämätön Mail Express (Ottobre 1/2012) Pikkuapulaiselle. Kankaita ei kovin hyvin kuvassa näy, mutta yläosassa on orvokki-jerseytä (Ikasyristä), samoin taskuissa ja muut ovat tuota tuttua pallotrikoota Hannan Kankaasta.
Sitten tämän päivityksen ihanuus, Riine-mekko Mekkotehdas-kirjasta koossa 86/92 cm. Tätä oli tosi mukava tehdä, kun koko ajan oli olo, että tästä tulee varmasti ihana. Kangas on Jätti-Rätistä. Kahden Mekkotehdas-mekon jälkeen tuntuu, että haluaisin ommella koko kirjan. Saa nähdä, kuinka käy :) Onneksi minulla on aikaa, sillä pieninkin koko sopii Pikkuapulaiselle vielä mainiosti.
torstai 31. toukokuuta 2012
Ensimmäinen Mekkotehdas-mekko
Ostin Mekkotehdas-kirjan ja pitihän sitä päästä heti kokeilemaan. Monissa blogeissa on näkynyt Katariina-mekkoja, mutta minä halusin kokeilla Orelma-mekon kaavaa (joita niitäkin kyllä löytyy ainakin täältä, täältä, täältä ja täältä).Mekko on Pikkuapulaiselle vähän iso, koska tein koossa 98/104 cm, vaikka meillä yleensä ovat vielä käytössä 92-kokoiset vaatteet. Kangas on tilattu Iinulta joskus kauan sitten (itse asiassa olin tilannut sen tehdäkseni siitä itselleni hameen, mutta tuli tilattua vähän liian lyhyt pätkä), samoin pilkullinen vinonauha.
Orelma vaikuttaa oikein kivalta mallilta, näitä tulee varmasti tehtyä lisää. Isot taskut sivuilla ihastuttavat käyttäjää, niihin saa mahtumaan vaikka kuinka monta käpyä ja kiveä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)