Käsityöharrastuksessani vuodenajoilla tuntuu aina olevan merkitystä, vaikken sitä tietoisesti ajattelekaan. Kevät ja kesä ovat ompelun aikaa, syksy ja talvi taas neulomusten. Niinpä puikot viuhuvatkin taas vinhasti, kun lehdet puissa ovat alkaneet muuttaa väriään.
Ystäväni tilasi minulta myssyn ohjeella, jonka oli löytänyt Ravelrystä (linkki vie Ravelryyn, ohje on maksullinen). Kun neulomista ja virkkaamista täysin harrastamaton ylipäätään löytää Ravelryn, on toiveet mielestäni toteutettava ;). Starflower-myssy on ihana, lämmin ja ohje on tosi selkeä - minullekin, joka olen viimeksi vuosia sitten neulonut englanniksi. Koska lanka oli superpaksua ja minulle tuntematonta, en uskaltanut sitä lähteä millään korvaamaan, vaan tilasin Tapiolta Gedifra Highland Alpacaa. Myssyyn meni 1½ kerää, lopuilla olen vähän tilkinnyt ikkunoita (mihinkäs neuloja ei lankaa käyttäisi), koska se paksuudeltaan oli siihen hommaan niin oivaa (ja vanua olisi pitänyt käydä ostamassa kaupasta).
Olen ottanut tavaksi muistaa Pikkuapulaisen päiväkotitätejä neulomuksilla jouluna. Koska päiväkotineulomukset eivät ehkä kuitenkaan ole kaikkein motivoivinta käsityöosuutta (erityisesti, kun joulun alla puikoilla tuppaa olemaan muitakin lahjaneuleita), neuloin tulevan joulun sukat jo hyvissä ajoin. Erityisen iloinen olen siitä, että näihin ostin vain yhden kerän luonnonvalkoista 7 veljestä, joten lankavarastot hupenivat taas hitusen. Tässä 6 paria Broken Seed -sukkia (kuvat suurenevat klikkaamalla ja voi että, kun oli taas ihan älyttömän hankalaa saada niitä aseteltua, mur mur):
Ravelryssä seikkaillessani törmäsin Kupla-lapasten ohjeeseen (linkki siis vie Ravelryyn). Hauska ohje, nopeat lapaset neuloa ja lopputuloskin on kiva. Ja ohje on siis suomenkielinen. Varastoistani ei löytynyt tarpeeksi samaa värierää tummansinistä seiskaveikkaa, joten nämä värivirheelliset jäävät omia käsiä lämmittämään. Ihan kiva sinänsä, sillä viime vuodet olenkin ostanut myyjäisistä omat lapaseni ja ajanpuutteessa neulonut vain muille.
Mieheni tarvitsi uudet lapaset. Lankamaailmasta tarttui mukaan minulle uusi tuttavuus, Viking Odin, josta neuloutui peruslapaset. Olin vanhasta tottumuksesta ostanut kaksi kerää lapasia varten, koska en huomannut, että kerässä olikin 100, eikä 50 g, kuten jostain syystä ajattelin. Niinpä lankaa jäi reilusti ja tarjouduin neulomaan myös pipon. Toiveet olivat, että korvaläpällinen myssy ja neulotun osion ollessa valmis pipoon virkattiin vielä saajan toiveesta oranssilla kiinteitä silmukoita. Malli on hatusta vedetty, mutta ihan kiva siitä tuli. Ajatukseni oli kirjoittaa vähän silmukkamääriäkin ylös, mutta kuinka ollakaan, olen ne jo unohtanut ... Eli hatusta vedetään myös seuraava hattu :)
Voi miten ihania töitä,ja noin paljon! Erityisesti tykkään noista kuplalapasista ja läpällisestä piposta :) Ahkera olet! :)
VastaaPoistaErityisesti toi eka pipo on tosi hieno!
VastaaPoistaOi noita sukkia! Ihania! Täytyy pistää mieleen tämä ohje. =)
VastaaPoistaJustihin näin kupla-lapaset edellisessä lukemassani blogissa ja Broken Seed -sukat on toinen suosittu malli, pitää yrittää molempia joskus tehdä, kun saisi vain inspiraation päälle kesän jäljiltä.
VastaaPoistaKuplalapaset on ihanat! Naapuri ottaisi mielellään sellaiset joululahjaksi :) Mutta ei mitään paineita!
VastaaPoistaIhanat nuo kuplat! Kauniita sukkia oot tehnyt! Nyt iski itsellekin paniikki lähestyvästä joulusta ja hoitoväen lahjonnasta... Täytynee pistää sukkia puikoille :)
VastaaPoistaMiä oon tehny kerran kuplasukat. Ne oli ohuempaa lankaa. Lapasissa toi malli näyttää kivalta noin paksumpana. Ne sukat oli vähä hassut.
VastaaPoistaOnpa kauniita neuleita ja huh miten tuottelias olet ollut!
VastaaPoistaps. haaste sinulle blogissani :)
Paljon kauniita neuleita. Erityisen ihana tuo ruskea myssy.
VastaaPoistaKauniita neuleita. Nuo lapaset on kyl ihanat.
VastaaPoistaBlogissani on sinulle haaste!
VastaaPoista