Pikkuapulainen sai vihdoin oman ensimmäisen Hannah-tunikansa. Kankaat (ja kaavakin joskus aiemmin) on ostettu Iinulta, Hilcon kärpässieniä ja pilkkuja. Kankaina nuo näyttivät tosi hyvin yhteensopivilta, mutta valmiissa paidassa pilkkukangas on mielestäni vähän turhan vahva. Ompelussa oli taas vähän murisemista noissa kaksiosaisissa hihoissa, mutta tällä kertaa hoksasin jättää nuppineulat pois ja vältyin ratkomiselta. Aina aiemmin olen saanut noita hihojen kaarevia saumoja ratkoa ja ommella pala palalta. Olisikohan tästä metodiksi: kun ompeleminen on vaikeaa, jätä nuppineulat pois, niin ompelet tarkemmin... Kaavan pienin koko, 86/92 cm, vaikuttaa nyt juuri sopivalta. Se, tuleeko tämä tosiaan käyttöön, jää nähtäväksi - en nimittäin suuremmin välitä silittämisestä ja tuota nyt on pakko silittää joka pesun jälkeen. Pese ja pidä -joustofroteet sopivat paremmin tämän perheen elämään...
Mieheni käyttää villasukkia kesät talvet ja kuluttaakin niitä puhki useamman parin vuodessa. Neuloin hänelle sohvankulmaan jääneistä seiskaveikan jämistä sukat kokoa 45. Ihan hauskat kotisukat, vaikka värit ehkä paikoitellen ovat aika hempeät. Tämä johtuu siitä, että ennen joulua neuloin seiskaveikasta 5 paria sukkia Pikkuapulaisen päiväkotitädeille ja jämät ovat pääasiassa noista sukista (ja kukaan tädeistä ei vaikuttanut harmaaseen, ruskeaan tai mustaan mieltyneiltä) sekä edellisen postauksen Kerttu-sukista. Vähän harmaata oli myös jäänyt jäljelle mieheni edellisistä villasukista tammikuulta. Jämiä sain näihin uppoamaan 132 grammaa.
Lopuksi vielä kuva noista hoitotädeille ennen joulua neulotuista sukista (ohjeet järjestyksessä vasemmalta oikealle: Suuri Käsityö 11-12/2010, Talvikkí Ullasta, Novita syksy 2010, Kerttu Ullasta ja Novita syksy 2010). Kuva näkyy suurempana, kun sitä klikkaa.
Kaunis tunika! Silittämättä siistit lasten vaatteet on kieltämättä käteviä, mutta silitettävät niin kauniita...
VastaaPoistaNätti tunika :). Ja mahtava määrä sukkia - on muuten kiva, kun mies arvostaa niitä eli pitää puhki :D.
VastaaPoistaIhan mahtilahja hoitotädeille! Ne on varmaan ollu tosi mielissään!
VastaaPoistaAivan upea tunika, wau.
VastaaPoistaTuo lahjojen anto opettajolle ja muille on aina kiven takana, mutta kiitos vinkistä nytpäs tiedän ensi jouluksi lahjat kummankin tytön mies opelle.