lauantai 28. joulukuuta 2013

Joululahjoja osa 1


Joululahjat on avattu ja on paljastusten aika. Tänä vuonna tein vähemmän lahjoja kuin yleensä, sillä aikaa ei vain ollut riittävästi. Ystävilleni, jotka onneksi jaksavat arvostaa käsintehtyjä lahjojaan ja pehmeitä pakettejaan vuodesta toiseen, tuli kuitenkin jotain tehtyä. Toinen heistä sai vaaleanpunaisen setin Puno-langasta, ihana, unelmanpehmeä uusi tuttavuus luottolankakaupastani Käsityö-Elisasta. Myssyyn sain ohjeen kaupasta, lapaset tehty Novitan lapastaulukon mukaan (Isoveli-langan silmukkamäärillä, mutta reilummatkin olisivat saaneet olla). Tuubihuivin, elämäni toisen sellaisen, neuloin tällä ohjeella. Kaiken kaikkiaan oikein kiva setti ja valmistuikin hyvissä ajoin paria tuntia ennen lahjan luovutusta. Pakettiin laitoin mukaan polvisukat, jotka olin jo aiemmin syksyllä neulonut 7 veljeksestä Novitan ohjeella.

 Pattydoo on yksi ehdottomista ompeluinspiraation lähteistäni. Saksan kieli ei minulta kovinkaan hyvin taivu, mutta onneksi ohjeista ymmärtää riittävästi (osa ohjeista on onneksi myös englanniksi) - ja kaavathan ne tärkeimmät ovat. Tuolta runsaudensarvesta löysin ihanien kettulapasten ohjeen ja tiesin heti, että toinen ystäväni ihastuisi näistä. Sellaiset oli siis surautettava, aika viime tipassa nekin.

Samainen ystävä oli jo aikaa sitten bongannut Ravelrystä Eveli Kaurin suunnitteleman Ingrid-kaulurin (maksullinen ohje Ravelryssä), jonka toivoi minun tekevän. Tuumasta toimeen siis. Käsityö-Elisassa pähkäiltiin villa-allergiselle sopivaa lankaa tuohon ja löysimmekin Lanas Stop Eco Alpaca -langan, 100 % alpakkaa ja ah, niin pehmeää ja käsiä hoitavaa neuloa. Lanka täytyi tilata, koska se ei kuulunut kaupan valikoimaan, joten otin sitä varmuudeksi reilusti. Lopuista syntyi myssy samaisen Eveli Kaurin suunnittelemalla Star Flower -ohjeella (myös Ravelrystä ja maksullinen). Tuli vähän pipomaisempi tällä langalla toteutettuna ja silmukkamäärätkin olivat ihan erit, mutta periaatteessa myssy on tuolla ohjeella tehty...






Kummipojalle ompelin jumpsuitin Ottobren 4/2012 kaavalla koossa 92 cm. Myös kummipojan isoveljelle ompelin samalla kaavalla eri kankaasta jumpsuitin koossa 104 cm, mutta en löydä siitä kuvaa, joten se jäi ehkä kiireessä kuvaamatta (ja olipa siinä virheitäkin tätä jumpsuitia enemmän...). Näitäkin siis perinteiseen tapaan ommeltiin aatonaattona kone louskuttaen... Kankaat ostin Kangaspuoti Palttinasta, kun ei mistään tuntunut löytyvän kuviollista collegea pojille sopivin kuvioin ja värein - ainakaan joulunaluskiireessä.


Veljenpoika juhli synttäreitään muutamaa päivää ennen joulua. Hänelle olin jo syksyllä aiemmin neulonut lapaset. Lankana on Viking Odin ja malliltaan nämä ovat ihan peruslapaset. Myöhemmin tosin kuulin, että 13-vuotiaiden ei ole katu-uskottavaa käyttää lapasia, mutta jospa nämä kylmimmillä pakkasilla kuitenkin pääsisivät käsiä lämmittämään (jos sellaisia pakkasia nyt ylipäätään on tulossa).



8 kommenttia:

  1. Onhan tuossa lahjoja vaikka ja kuinka. Itselle käy aina joka vuosi niin että joulu tulee yllättäen ainakin näiden itse tehtyjen lahjojen kanssa. Ihana tuo pattydoo sivusto, laitoin kirjainmerkkeihin talteen! Kiitos linkistä! =)

    VastaaPoista
  2. ihania juttuja, erityisesti nuo kettulapaset! :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita, lämpimiä neulomuksia. Nuo Kettu-lapaset on kyllä mainiot :)

    VastaaPoista
  4. Ihania lahjoja olet tehnyt. Tosi hauskat nuo kettulapaset :)

    VastaaPoista
  5. Mahtavia joululahjoja! Tällaisia ihania juttuja katsellessa tulee aina mieleen, että miksi mä en ole kenenkään itse lahjoja tekevän lahjalistalla!! :D Okei, okei, olin sentään mukana joululahjavaihdossa ravelryn kautta ja sain sieltä kautta yhden itsetehdyn lahjan! :-) Itse laitoin tänä vuonna ennätysmäärän itsetehtyä lahjapaketeihin, saas nähdä miten ens vuonna käy...

    VastaaPoista
  6. Siähän ehit tehä monta ihanaa juttua pakettiin! Aina on kyl semmonen tunne jouluna, että enemmänkin ois halunnu tehä, mut ei ehtiny. Joulun alla tulee aina semmonen "kiirus -tunne" jostain syystä.
    Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Ihania lahjuksia olet tehnyt ja vaikka millä mitalla!
    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista