keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Jäähyväiset muovikasseille

PamPau-blogissa on hyvä ohje muovipussin kaavalla tehdyille kangaskasseille. Heti nähtyäni tuon ohjeen päätin tehdä sillä kevätlahjat Pikkuapulaisen tarhatädeille (kerrankin ajoissa!). Kasseja on tulossa yhteensä kahdeksan, mutta koska teen useampia samanlaisia (kaksi siilikankaasta, muista kankaista kolme), tässä esillä vain nämä kolme. Nopeita, helppoja, tilavia ja ihan nättejäkin. Ensimmäinen kangas on Ikeasta, muut Jätti-Rätistä. Tuo siilikangas on suosikkini - ja niin on myös Pikkuapulaisen, joka kassin nähtyään koitti kovasti pukea sitä päälleen mekoksi (loppujen lopuksihan liivimekon ja kassin erottaa toisistaan vain pohjasauma/-saumattomuus).

Neulerintamalla on ollut hidasta viime aikoina, vaikka puikoilla onkin jotain koko ajan. Viimeksi ovat valmistuneet naapurimaan väriset sukat miehelleni koossa 45 (näiden käyttö on kiellettyä silloin, kun Suomi pelaa Ruotsia vastaan jääkiekkoa). Tosi perussukat, sädekavennus ja vahvistettu kantapää. En ole vieläkään saanut opeteltua mitään hienouksia sukkien neulomisessa, vaikka kärkialoitus kiinnostaisikin joskus oppia (tai kyllä minä sen aloituksen osaan, kun olen Helmiksen ohjeella pikasniikkereitä tehnyt, mutta en ole koskaan tehnyt kantapäätä tai vartta "väärinpäin").

9 kommenttia:

  1. Kivoja kauppakasseja, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  2. Noi kassit on varmaan käytännöllisiä. Meillä on käytetty kangaskasseja kauppareissulla niin paljo, että kaikki muovipussit on loppu, eikä meillä oo roskapussejakaan!
    Kärkisukat on minultakin vielä tekemättä.

    VastaaPoista
  3. Tosi ihania kangaskasseja. Ja sukat niin ruotsalaiset :)

    VastaaPoista
  4. Pitääpä kokeilla itsekin tätä mallia, kassia meinaan! :)

    Heh, sun pitää kutoa sinivalkoiset mm-kisojen ajaksi! :)

    VastaaPoista
  5. Mahtavan näköisiä kasseja :)

    VastaaPoista
  6. Kivat kankaat kasseissa. Ite oon yhen kassin teheny tuolla ohojeella aikanaan itelle ja koko ajan on mielessä että pitäs tehä lissää. Tuo onkin hyvä idea lasten opettajille ym. lahjaksi.

    VastaaPoista
  7. tosi kivoja kasseja :)
    Ilkeä äiti kun ommellut liivimekon umpeen :D

    VastaaPoista