torstai 31. toukokuuta 2012

Ensimmäinen Mekkotehdas-mekko

Ostin Mekkotehdas-kirjan ja pitihän sitä päästä heti kokeilemaan. Monissa blogeissa on näkynyt Katariina-mekkoja, mutta minä halusin kokeilla Orelma-mekon kaavaa (joita niitäkin kyllä löytyy ainakin täältä, täältä, täältä ja täältä).

Mekko on Pikkuapulaiselle vähän iso, koska tein koossa 98/104 cm, vaikka meillä yleensä ovat vielä käytössä 92-kokoiset vaatteet. Kangas on tilattu Iinulta joskus kauan sitten (itse asiassa olin tilannut sen tehdäkseni siitä itselleni hameen, mutta tuli tilattua vähän liian lyhyt pätkä), samoin pilkullinen vinonauha.

Orelma vaikuttaa oikein kivalta mallilta, näitä tulee varmasti tehtyä lisää. Isot taskut sivuilla ihastuttavat käyttäjää, niihin saa mahtumaan vaikka kuinka monta käpyä ja kiveä...

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Ompeluksia

Aikaa on taas päässyt vierähtämään viime päivityksestä, mutta ompelukone kyllä on surissut. Tuntuu olevan niin, että kun on aikaa ommella, ei ole aikaa päivittää. Tässä siis pikakatsauksessa töitä paininjalan alta viime kuukauden ajalta.

Äidilleni ompelin kaksi tunikaa kaavalla, jonka olen piirtänyt hänen suosikkipaidastaan. Ensimmäinen Nanson trikoosta, jota ostin Linnan kankaasta Raisiosta. Pallotrikoo taas on tilattu Sampsukasta.





Monissa blogeissa on kehuttu Ottobren 1/2012 Mail Express -tunikaa. Täytyihän sitä minunkin kokeilla. Pallotrikoo on tilattu Hannan kankaasta joskus kauan sitten. Tunikasta piti tulla kokonaan limenvihreä, mutta leikattuani kappaleet huomasin etukappaleessa olevan reiän. No, pinkki tuo vain lisää huvikumputunnelmaa muutenkin peppimäiseen tunikaan. Ja se päällä onnistuu hyppiminenkin hyvin, kuten kuvasta näkyy.






 Mail Express tuntui niin kivalta kaavalta, että pitihän sitä ommella toinenkin, tällä kertaa hillitymmissä väreissä (itse asiassa kolmaskin on leikattuna, mutta ompelu on vielä kesken). Hillityt värit näköjään hillitsevät myös poseerausta :). Tämä on Pikkuapulaisen suosikkitunika, onhan isomman serkkutytön paita samasta kankaasta. Taskut toki lisäävät tunikan suosiota myös, kun käyttäjä on tuollainen 2 vuotta ja 9 kuukautta vanha... Turkoosit leggingsit ovat samaisen Ottobren 1/2012 Rosy Steps -kaavalla ommellut (ilman ruusuja tosin).




Jossakin blogissa törmäsin ideaan tehdä Ottobren 3/2012 Jungle Stripes -mekko aikuiselle. Niinpä tein minäkin, tosin tunikamittaisena. Tästä tuli ihan kiva, ei mikään suosikkipaita, mutta kyllä sitä käyttää voi. Mangonkeltainen pallotrikoo ei jättänyt alkukeväästä rauhaan ja piti käydä sitä Eurokankaasta hamstraamassa. Ihana kangas!





Pikkuapulaisen elämän ensimmäisiä kevätjuhlia vietettiin pari viikkoa sitten. Sinne piti luonnollisesti ommella uusi juhlamekko (ja hiuspanta samasta kankaasta tietysti myös). Kaava on Emma Hardyn kirjasta Ompele kaunista lapselle. Olipa hyvä, että muistin omistavani tuon kirjan, sillä muutaman vuoden päästä se olisi jo mennyt hukkaan. Kuten kuvasta näkyy, helma pyörii kivasti, joten mekon suosio oli taattu. Lisää mekkoja on varmasti luvassa, sillä useimpien muiden tavoin olen minäkin hankkinut ihanan Mekkotehdas-kirjan, sehän on tämän kevään käsityökirjahitti. Tämän mekon kangas on Eurokankaan palalaarilöytöjä vuoden tai parin takaa.






Samasta Hardyn kirjasta löytyy kaava ja ohje myös käännettävään hattuun. Tätä ommellessani muistin taas, miksi minun kannattaisi ostaa hatut ihan vaan kaupasta (tai joltain taitavammalta käsityöläiseltä). Siinä vaiheessa, kun kupua liitetään lieriin, saan aina tehdä muutaman taitoksen johonkin, että palaset sopivat toisiinsa... On se onni, etten suuremmin välitä palapeleistä, kun tällainen kaksipalainenkin tuottaa tuskaa... Lopputulos on kuitenkin kiva ja saajalleen mieleinen - ja suojaahan se auringolta, mikä on kuitenkin pääasia. Vaaleanpunaisen puolen kankaat ovat Tildaa, vaaleansinisen puolen kangas pyjamahousuistani 15 vuoden takaa.



Viimeisenä ompeluksena esittelen vielä paidat Happy Animals -kaavalla (Ottobre 3/2011) tuttavaperheen pojille. Paidat ovat kooltaan 68 cm ja 92 cm. Kangas on kätköissäni hyvin marinoitunutta monsteriautotrikoota, ostettu ehkä Ikasyristä... Punaiset resorit tuovat mielestäni vähän pirteyttä tähän muuten ehkä vähän ankean väriseen kankaaseen. En tiedä, mitä olen ajatellut tuota kangasta ostaessani, mutta edelleen sitä jäi laatikkoon pyörimään...


Olen minä neulonutkin, mutta vain pieniä salaisia neuleita, jotka näkyvät täällä vasta loppukesästä. 

Ihanaa alkukesää/loppukevättä kaikille! Minä menen vielä tänään töihin, sitten aloitan piiiiiitkän kesäloman :).